keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Kaksi viikkoa eksyneenä


Niin paljon ajatuksia
unohtuu
kun niitä ei kirjoita ylös.
Monta unohdettua
läpimurtoa.

Pitäisi kantaa paperia aina
mukanaan.


Samoja paikkoja yhä uudestaan.
Lohdullisia ympäristöjä.

Paikkoja,
joissa voi hengittää ajattelematta.


Ystävät
ja
ihmiset
tuovat onnen.
Ja tarkoituksen.

Ja sisällön.


Myötäelettyjä tunteita.
Tunteja pöydän ääressä
puhelimessa
internetissä
whatsappissa.

Pohdintoja ja tulkintoja
maailmanmenosta
ja itsestään.

Mikä on seuraava askel,
jonka haluan tehdä?
Mikä olisi seuraava askel, joka
kannattaisi
tehdä?


Onni on viime aikoina assosioitunut
kädessä lepäävään viinilasiin ja
ystäviin.
Uusin ja vanhoihin.

Vanhoja, niitä turvallisia
ja tärkeitä.
Ja uusia, kiehtovia ja mukaansa tempaavia.

Välittömiä ihastumisia.


Olemme lopulta ainoat asiakkaat terassilla.
Kylmyys ja sade ei haittaa
kunhan on katos
ja villapaita.

Tupakansavua silmissä ja
hiuksissa.


Roolileikkejä.
Uudenlaisia tilanteita.
Opettelua elämään ujostelematta.
Opettelua heittäytymään.

Opettelua olla.
Ajattelematta liikaa.


Eräänä lauantai iltana,
peruukki päässä tuntuu keveämmältä
ja rohkeammalta.
Tutut eivät tunnista.

Jäljet takapuolessa muistona.


Ne kauniit, harvat, aurinkoiset päivät.
Halpa olut
ja rytmi joka vetää mukaansa.


Paljon kuvia taivaasta,
niiltä päiviltä kun sininen väri näyttäytyy.



Yht'äkkisiä ihastumisia
lähes tuntemattomiin.
Jokaisen tarina on mielenkiintoinen.

Joidenkin tarinan
haluaa kuulla kokonaan.
Joidenkin tarinan
haluaisi ahmia
yhdessä yössä.

Loputtomia
kysymysten
tulvia.


Kriisitilanteissa suunnittelen kalenterini täyteen.
Kerään ihmisiä ympärilleni.
Elän heidän kauttaan.

Olen kokenut pakahduttavia
tunteita
ja onnellisuutta.

Kunnes lopulta alkaa väsyttää.



Olen katsonut maailmaa harson läpi,
etäisesti.
Ja silti olen elänyt
intensiivisemmin
kuin aikoihin.

Tuntuu kuin olisin herännyt unesta,
ja elämä onkin yhtäkkiä
täynnä erilaisia tunnetiloja.

Niitä ihastuttavia,
sekä inhottavia.

Jopa tunteita,
joihin en ole vielä valmis.


Joskus on hyvä vetää verho itsensä eteen,
niin ei näyttäydy kaikille kuin
avoin kirja.

Pienessä kirjeessä hylätty päätös.
"Tämäkin vielä."

Vaikea pitää pää
selkeänä,
kun niin monta asiaa mitä ajatella.


Tänä kesänä monta
kerättyä auringonlaskua.

Kauniita,
keskustelun täyteisiä
jaettuja öitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti