tiistai 13. tammikuuta 2015

Yksinäisyydenkaipuusta, matkoista ja siirappisuudesta


Manteuffelstraße
99
viides kerros


Antoi
väliaikaisen
kodin
tunnetilojemme
ääripäille




Niin monesti viime kuukausina
olen ihaillut
harmaan eri sävyjä
ja kiintynyt niihin yhä
tiukemmin.


Uudet lempisanani:

rappioromantiikka
ja
"juku".


Viime vuodelta jääneet lempivärini:

Harmaat
ja
pastellit



Yksinkertaisuus,
jota
voi katsella
ikuisuuden
kyllästymättä.


"Tuijotan mieluummin
valkoista seinää
kuin tv:tä"


Valitsin hänelle levyjä
ja
olin salaa ylpeä itsestäni
kun kuulin niitä
kutosella.


Herätin hänet liskoista
kylmällä bissellä
ja
technolla.


Aloitimme aamumme useimmiten

oluella.

Enkä edes tuntenut
huonoa
omaatuntoa.


Halusin usein humaltua
ja
podin syyllisyyttä
yksinäisyydenkaipuustani.


Berliini, five elephants
Croissant, cappuccino

Kofeiini takertuu minuun
ja kiihdyttää sykettäni.

Yksin kahvilassa;
yksi parhaista asioista
mitä tiedän.


Välillä mietin,
onko omituista
haluta olla niin usein
rauhassa.

Onko omituista
haluta olla hiljaa
ilman ystävien seuraa.

Hukkua massaan,
joka koostuu vain tuntemattomista.

Yksin
väenpaljoudessa.


Sydämiä;

koska
elämäni
on ollut
siirappisempaa
kuin koskaan ikinä ennen.


Hymyilen kun käsitän,
että hän tekee minulle asioita
joita olen itse tehnyt muille;

suutelee silmäluomia.


Berliini
-
rappioromantiikan tyyssija
-
muistutti minua myös
toisesta
rakkauskaupungista

(jonne pääsen ehkä jo paljon aiemmin,
kuin olin uskaltanut toivoa).


...



Kun lennämme
vaaleanpunaisen
hattaran päällä

mieleni tekee mieli huutaa
HERÄTKÄÄ!

unohtakaa ne lentoyhtiöiden
kuvastot ja
kääntäkää päänne
oikealle tai vasemmalle
ja
KATSOKAA
ulos.

Elämä on tässä ja nyt,
eikä se voi kauniimmaksi enää
muuttua.


Vieraana äidin kotona.
Kittilässä.









Vierähtääkö elämä;
oman identiteetin etsimiseen
luomiseen
rikkomiseen
ja
korjaamiseen
?


Aikaisemmat vuoteni
ovat olleet niin
draamantäyteisiä,

että

joudun opetella tuntemaan
uuden onnellisen itseni.

Opetella tuntemaan
uuden
kevyemmän
identiteettini.


Ihmiset jatkavat
lentokoneessa
pienen tv:n tuijottamista
samalla,
kun ikkunasta hohtaa taivas
upeana itsenään.

Olen taas kerran pakahtunut
elämästä

ja jokainen kiertoilmaus elämänkaarellemme
jää liian ontoksi
saavuttamatta
tarpeeksi ihastuttavaa
kaikua
kirjaimissaan.


...


2014 joulukuu
jää
muistoihini
yhtenä parhaista.



Oli ystäviä,
viiniä,
juustoja,
suklaata,
vinyylejä,
discoja,
päihtymistä,
pulkka,
lunta,
valvomista,
konfettia,
naurua,
keskusteluja,
yhteenkuuluvuuden tunnetta,
rakkautta,
pakahtumista,
euforiaa...



Tiedostan,
että elämässäni on käsittämättömän
upeita
ihmisiä,

kauniita
persoonia.



Ehkä juuri siksi
ja sen takia
uskallan kaivata ja rakastaa
myös
yksinäisyyttä.

...


Tukholma
Södermalm

krapulassa.


Väsymys,
ystävät
ja
nauru.

Ja
elämäni
ensimmäiset
(3)
vinyyliäni
sympaattisesta levykaupasta.


Taivas,
jonka katseluun
tajuan olevani koukussa,
missä ikinä olenkin.

En enää huomaa askeliani
katutasossa.

Ihmettelen,
miksi en silti kompastele jalkoihini useammin.


Olen tuntenut perhosia
vatsassani.

Tuleva vuosi
jännittää
niin,
että hymyilen tyhmästi julkisissa
ja
työpaikallani,
pystymättä keskittymään asiakkaisiini.


Tein päätöksen,
jota

(ehkä)

tulen vielä katumaan,
mutta josta nyt olen huojentunut.

Jos mitenkään mahdollista,
tästä vuodesta tulee
jopa
parempi,
kuin vuodesta
2014.

Aion pyrkiä
lähemmäs
unelmiani.

Lähemmäs

itseäni.